meille viime toukokuussa 3 kuukauden ikäisenä keskelle aikaa jolloin sille ei jälkiviisaana
olisi ollut aikaa. Valvoin stressaantuneena öitä lukien koirankasvatusoppaita ja sydän poukkoillen
heräsin uuteen aamuun että miten me sen kanssa pärjätään. Olin tiukkana rajoista ja lasten olosta
sen kanssa. Asiaa ei auttanut että olin vuosia kärsinyt koirapelosta, suuren susikoiran hyökättyä
yllättäen kimppuuni.
Kaikki on nyt niin toisin. Lähden Puffen kanssa pienelle kävelylle mahdollisimman aikaisin aamulla
että voisimme kulkea ihan kahden. Annan sen poukkoilla minne nenä ja välillä takapää näyttää
sydämensä kyllyydestä. Tuntuu ihan että vapauttaisin itsenikin pieneksi keväiseksi villivarsaksi. Ja suurinta
on se riemu, ilo elämästä! Ruffepuffen oma alue on kallioiden suojassa takapihalla, missä se saa kaivella ja nuuskutella mielensä mukaan. Ja niin, lapset saa touhuta sen kanssa nykyään vapaasti, en puutu hyppimisiin
enkä leikkinujakointeihin. Ja kaikki on paremmin kuin koskaan kasvatuskirjaopasyöstressiaikoina.
Tänään meidän retkeä ilahdutti pieni leikkisä orava ja monen monta sirkuttavaa lintusta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti