torstai 27. helmikuuta 2014

Päivä!

 Vauvaposti vihdoin pakettiin.

 Tilaustyöt vihdoin viimeistelty.


 Tyttösen synttärikutsut vihdoin tehty, hän aikoo olla putkimies Super Mario, olkoon niin.

 Mantelileipäset pyöräytetty.

 Uusi vuoka testattu, ei vikaa, vain leipurissa :)

 Hengitetty metsää.





Saatu postia jälleen kerran niin oikeaan aikaan, oikeana päivänä!
Kiitos Sinä <3

Ja vielä on päivää jäljellä. Vaikka mihin.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

maanantai 24. helmikuuta 2014

 Trioni, jolla on tarinansa.

 Tässä kuvassa keskimmäinen on näin minusta paremmin, selkä päin.

 Enkeleitä tinttaruksen innoittamana :)




lauantai 22. helmikuuta 2014

Osana elämääni
arkeani, juhlaani

 on syksystä asti kulkenut matkaseuralainen jonka vuoksi olen sairauslomalla, jonka ehdoilla päiväni ja välillä hetkeni soljuvat. Kun on ollut hyvin vaikeita päiviä, on jotenkin niin auki ettei haittaa kertoa koko maailmalle kuinka pahalta tuntuu. Mutta sen pystyy kertomaan vasta kun alkaa taas helpottamaan.
En tiennyt tarvitseeko minun kertoa siitä täällä. En suunnittele enää sellaisia. 

 Hyvin nopeasti olen opetellut nappaamaan, helpotuksen tullessa, kiinni hyvästä. Pienistä asioista joista kiitän.
Tai isojahan suurin osa on. Lapseni ovat terveitä ja sosiaalisia. Mieheni on horjumaton tukipilarini. Ympärillämme on ystäviä ja läheisiä-rakkautta.

 Haluan myös elää eteenpäin. Tilata itselleni suloiselta blogituttavuudeltani kevätlapaset!

 Nähdä kaiken kauneus jo kotiovelta.







 Uskoa että jonain päivänä kaikki tuska on kääntynyt voimavaraksi, kaikki möykyt sisälläni sulaneet ja voin levätä itsessäni, elämässäni.


tiistai 18. helmikuuta 2014

Sallimus, hyväksyminen

 Niin siinä sitten kävi että sairastuin seuraavaksi itse vatsatautiin, taas. Juuri viime kuussa, ja TAAS+ kaksi kuumetautia kahden kuukauden sisällä. Ynnä muun perheen sairastelut. Otti päähän. 
Aika pian tällaisissa tilanteissa alan kuitenkin epäröimään päähän ottamisen sallittavuutta. 
Onko soveliasta suuttua näin vähäpätöisistä asioista?

En silti mahtanut tuntemuksilleni mitään.

Tänä päivänä olen sitä mieltä että se ON soveliasta, ja hyväksikin. Padotut tunteet, pienetkin, purkautuu aina. Ja yleensä silloin, kun niillä ei ole mitään tekemistä sen hetkisen (elämän)tilanteen kanssa.

Siis saa suuttua, kiukutella, murista ja ottaa päähän!
Hyväksyä tunteensa ja sitä myöten itsensä.

Mitä mörököllimpi, sen enempi syliä vailla <3
(pätee myös aikuisiin.)

lauantai 15. helmikuuta 2014

 Yöllä pomppaan pystyyn kuin vanha vieteri. Tyttö huutaa äitiä, vaan missä?
Ai, puoliksi vessanpytyssä...


 Älä tule meihin muihin tauti, tule sitä mistä haaveiltiin iskän lomaviikon rakentuvan.


 Mitä sitä tekisi? Yön valvominen vei fyysisen energian, henkinen tarve silti olisi saada aikaan j o t a i n .

                                                             Kuuntelen.


 Vähän töitä? Edes suunnitelmia, mielelle virkistystä kun se ei edes tunnu Työltä.
Joo.


torstai 13. helmikuuta 2014

Muistot ja
rakkaus

 Merete Mazzarellaa ja taustalla soi tämä. Ja okei, pesukone.
Merete kirjoittaa: "nobelisti Doris Lessing, on vahvasti tietoinen siitä, että lapsi kokee mittasuhteet toisella tavalla kuin aikuinen:
"huoneet joissa juokset, huonekalut joiden lomassa liikut, ikkunat, ovet, kaikki on valtavaa, mikään ei ole sinun kokoasi, mutta jonain päivänä kasvat niin isoksi että yletyt ovenkahvaan tai komeronnuppiin. Nämä ovat todellisia lapsuusmuistoja, ja kaikki ne joissa olet aikuisten tasalla ovat myöhemmin keksittyjä. Intensiivinen fyysisyys, siinä lapsuuden totuus."

Mazzarella jatkaa: "hajumuistojen lisäksi minulla on lapsuudesta myös kehomuistoja. Muistan pistelevät villasukat ja kiristävän vyötärön ja sukkanauhat. Minun sukupolveni lapset eivät useimmiten voineet mitenkään vaikuttaa siihen, miten heidät puettiin. Muistan myös aikuisia, joiden muiskauttamat pusut olivat märkiä ja henki haisi tai jotka olivat liian kovakouraisia vaikkapa silloin kun mukamas ystävällisesti nipistivät poskesta. Tuttavapiiriini kuuluva mies muistaa suvustaan sedän, joka nipisti häntä aina niin lujaa että se oikein sattui-ja antoi hänelle sitten kolikon. Poika pysytteli aina esillä kun setä tuli käymään, kätteli, sulki silmät ja puri hammasta."

Lapset. Ja kaikki olemme niitä olleet. Minä muistan kummitätini karhumaisen tupakanhajuisen halauksen aina syntymäpäivinäni. Oli ihanaa että hän halasi niin lujasti ja turvallisesti. Silloin ei kovasti halattu. Ainakaan meillä. Muistan myös miehen joka "kutitti" polvista puristamalla. Se oli inhottavaa muttei sille oikein mitään mahtanut.

 Rakkautta ystävältä.

Rakkautta itseltä. Ystäväni äiti Marianne tekee ihania tekstiilitöitä- ja taidetta, tilasin lompakolle kaveriksi keväisen pussukan.

Kaunista ja hyvää ystävänpäivää kaikille,
rakkaus löytyy rakastamalla <3